Maanviljelys Suomessa on kriisissä.  Tässä ei ole mitään uutta, sillä maanviljelys on ollut aina kriisissä.  Tilanne on alkanut jo Ruotsin vallan aikana, kun joku kuningas on saanut päähänsä, että Suomi pitää olla kokonaan asutettu.  Jos markkinatalouden ja vapaan liikkumisen olisi annettu vapaasti vaikuttaa, niin asujamiston ja elinkeinon rakenne olisi oleellisesti erilainen.  Mutta tehty mikä tehty.  Toinen murros tapahtui sodan jälkeen kun - ymmärrettävästi kyllä - evakot ja sodassa olleet piti saada leivän syrjään kiinni.  Syntyi pientiloja, jotka olivat lähinnä kotitarvetaloutta eivätkä elinkeinotoimintaa ja jotka hyvin pian osoittautuivat elinkelvottomaksi.

Aika ajoin - Keskon myyntimiesten mukaan - maanviljelijän pahimmat viholliset ovat olleet, halla, juolavehnä ja Hankkija.  Voin lisätä listaan Euroopan Unionin, ulkovaltojen oman maatalouden tukemisen ja kotimaisen poukkoilevan maatalouspolitiikan.

Kaupunkilaisena olen analysoinut maanviljelijän tilannetta seuraavasti: tilat ovat pieniä, koneet ovat kalliita, ilmasto on epäsuotuisa maataloudelle, puolisoa ei löydy tiloille ja perintötilan siirtyminen seuraavalle sukupolvelle on uhattuna, maatilan tulo muodostuu tukien mukaan eikä suoritetun panoksen mukaan.  Arki on pelkkää paperin pyöritystä.

Minä, Matti Mää esitän vanhana fariseuksena ratkaisuksi seuraavaa.  Maanviljelijiä tekee valtion kanssa seuraavan  seitsemän vuoden sopimuksen: viljelijä laittaa pellot pakettiin, vuokraa ne eteenpäin tai istuttaa energiapuulle tai esittää oman hyväksyttävän  vaihtoehtonsa.  Lisäksi hän antaa päärakennuksensa ja muut tilat vuokralle.  Ottaa mukaansa nelivetotraktorinsa, leikkuupuimurinsa ja mitä mukaansa saa ja voi ottaa sekä muuttaa rajan taakse Venäjälle.  Toivottavaa olisi, että Suomen ja Venäjän valtio tekisivät sopimuksen Karjalan maatalouden tehostamiseksi ja näin rajan taakse siirtyneet viljelijät toimisivatvat vähintään seitsemän vuoden aikana Venäjällä maatilatalouden konsultteina saaden verovapaan palkkion Suomen valtiolta.  Ja kun sopimusaika loppuu, niin konsultti jättää tuomansa koneet ja kaluston - korvausta vastaan - kehittämänsä tilan venäläiselle isännälle ja muuttaa takaisin kotitilalleen.

Olen vakuuttunut, että suomalainen maanviljelijä on niin suosittu Venäjällä, että konsultoinnin lisäksi syntyy rakkaussuhteita jotka johtavat avioliittoihin ja tietysti perillisiin.  Maanviljeliä ei palakkaan takaisin yksin vaan mukana tulee Olga, Tamara tai Tatjaana ja perillinen tai useampi, jotka paitsi rikastuttavat maaseudun elämää niin takaavat myös maalaiskansakoulun jatkumisen kylässä. Taas kerran on suomalainen veriaines rikastunut ja perintötilalle on saatu jatkaja.

Ja isäntien maine naistenmiehinä on taattu; ei tarvitse esiintyä tv-ohjelmassa maajussille morsian.  Mihin on tänäpäivänä hävinnyt suomalaisen maanviljelijän itsetunto, kun hän omistaa järvenrannat, hirsihuvilat, parsinavetat ja mersut, muttei 199 puolisoehdokkaan joukosta saa kumppania tilalleen?



Venäjän maatalous kaipaa tehokkaiden koneiden lisäksi suomalaista tietotaitoa.