Italiassa

Vaikka en olekaan sitä ikäluokkaa, että olisin lennellyt etelään Kalevi Keihäsen matkoilla, olen tehnyt sekä työ- että lomamatkoja ulkomaille jo usean vuoden ajan. Suurin syy, että yleensä olen tehnyt lomamatkoja on se, että matkoja ja niistä seuraavia muistoja ei ulosottomies voi ulosmitata, melkeimpä muut rahankäyttökohteet voi.

Kun valitsin ensimmäisen lomakohteen ei minulla ollut paljon valintakritereitä. Ainoa päätös oli, että koko perhe lähtee etelään. Kun budjetti oli tehty alettiin selailla katalogeja. Kävi hyvä tuuri, löytyi uutuuskohde Italian Maiori. Koska en ollut koskaan kuullutkaan kohteesta, niin sinne oli päästävä. Yhteinen yksimielinen päätös oli lukkoonlyöty.

Päätös tehtiin keväällä ja lähtö olisi heinäkuussa. Koko odotusajan silmissäni siinsi amalfirannikko ja korvissani soi Elviksen palaja Sorrentoon. En muista lentoyhtiön nimeä, joka meidät lennätti Helsingistä Roomaan. Kun muistelen matkaa, niin aina mieleeni tulee Pirkka-Pekan kalakukkoairways. Mutta Roomaan päästiin.

Jos silloisen vuoden kesä oli lämmin Suomessa niin sitä se oli myös Italiassa. Kuumassa bussissa jatkettiin Roomasta Maioriin. Janoa lievensin lentokentällä ostetuilla juomilla. Mutkaiset serpenttiinitiet ja kuumuus aikaansaivat sen, että porukka oli aika huonossa hapessa kun päästiin perille. No mitäpä siitä. Kun hotelliin (jossa ei tietysti superhelteestä huolimatta ollut ilmastointia) oltiin majoituttu oli saatava ruokaa. Juomaa kyllä olin saanut.

Lähdimme etsimään ruokapaikkaa. Tästä alkoi kiroukseni, joka on seurannut minua kaikilla lomamatkoilla. Eli valitsen ensimmäisen ruokapaikan hotellin lähellä. Ja kaikki tietävät, että ne ovat niitä kallimpia. Tässä ravintolassa oli tarjouksessa kolmen ruokalajin royal-meny. Kuulosti hyvältä ja edulliselta. Alkuun tuotiin kaikille siniset enkelit. Vaimoni vähän vastusteli lasten paukkuja, koska lapsemme olivat alaikäisiä. Minä maailmanmiehenä tiesin, miten käyttäytyä ja ilmoitin tarjoilijalle, että jättää paukut pöytään, kyllä ne juotua tulee. Ja kyllä ne joinkin. Alkuruoaksi oli sinisimpukoita. (Myöhemmin elämässä olen kutsunut niitä Gini-simpukoiksi). Pää- ja jälkiruokaa en muista, mutta varmaankin hyviä olivat. Se, etten muista niitä johtuu varmaankin siitä, että ruokajuomaa oli aika runsaasti. Toki muistan kuinka mustalaisorkesteri soitti ja annoimme tippiä aika runsaasti. Ravintolasta hotelliin oli suuntavaistoni jo niin kadoksissa, etten tiedä missä tänä päivänä olisin ilman vaimoni ja lasteni huolenpitoa.

Heräsin hotellista seuraavana aamuna yläruumis WC:n puolella ja alaruumis huoneemme eteisessä. Ensi havaintoni olivat muurahaiset, joita oli runsaasti. Tutkittuani muurahaisia havaitsin, että olivat haistaneet metwurstileipämme, jotka olimme tuoneet Suomesta. Leivät roskikseen ja päätös ettei enää koskaan omia eväitä etelään. Seuraavaksi tajusin, että vaikka olin hyvä matematiikassa olin tehnyt ns. nollavirheen. Eilinen ravintolaillallinen olikin kymmenen kertaa kalliimpi kuin olin luullut. Ei muuta kuin budjetti uusiksi ja tanskalaisia nakkeja seuraavina päivinä paikallisesta supermercatosta ruoaksi.

Kun etelässä oltiin niin olihan sentään ranta vaikka rahat olivatkin vähissä. Ranta oli ok. Mutta uimavesi meressä vähän ihmetytti, kun kaikkea epämääräistä krääsää oli uimarien seassa. Olikohan ranta osunut viemärin suulle. Kaikki hetekaa pienemmät oli tullut mereen. Siellä polskuteltiin kondomien ja tamponien keskellä. Muistan kuinka vedessä uiskenteli kenkä ylösalaisin ja mietin okohan kengässä ruumis pää pohjaa kohden.

 

Meikäläinen on lomailija, joka helposti kyllästyy yhteen paikkaan ja jonka pitää nähdä matkallaan mahdollisimman paljon saadakseen vastiketta rahoilleen. Kun oltiin tanskalaisilla nakeilla tasoitettu budjettia, oltiin yhtä mieltä että kun Italiassa ollaan niin pitää nähdä Rooma. Tuumasta toimeen. Linja-autolla lähimpään paikkaan, jossa rautatieasema, josta päästäisiin Roomaan. Linja-auto pääsi perille. Seuraavaksi otettiin taksi - taisi olla pikku-Fiat. Matkatavat mahtuivat katolle ja ihmiset autoon. Ilmoitettiin stazione, stazione ja kun en osannut vielä silloin italiaa lisäsin railway. (Olisi pitänyt huutaa stazioni dei treni). Taxi ei liikkunut mihinkään. Ääneni nousee, muttei yhteistä kieltä löydy. Kansaa keräntyy ympärille, että mikähän meteli siellä. Lopulta taxi saa selvitetysi, että ollaan jo rautatieasemalla, emmekä bussiasemalla, kuten olimme luulleet. Ystävällinen bussikuski tiesi, että jatkoimme junalla ja oli tuonut meidät rautatieasemalle. No ei muuta kun tavarat katolta ja nolona liirat kouraan, vaikkei taxi liikkunut mihinkään.

 

Juna lähti eteenpäin. Kaikki hyvin. Seuraavalla asemalla iski paniikki, juna nimittäin lähti peruuttamaan. Olisiko pitänyt vaihtaa junaa? Sitä oli turha miettiä, ovet olivat lukossa ja juna liikeessä. Mieli oli synkkä, mutta tunnelma piristyi, kun huomasin, että juna peruutti vain siksi, että se vaihtoi raiteita. Taas mentiin eteenpäin.

Perillä Roomassa. Hotellissa tuuletin. Mikä ihana tunne. Ei muuta kuin raskaan helteisen junamatkan jälkeen syömään. Ulkoilmaravintola, jossa paikalliset syövät on varmaan meitä varten. Löytyi ravintola, jossa asiakkaina iloisia roomalaisia runasaine ruoka-annoksineen. Sisään ja tilaamaan. Lapsille hampurilaiset ja meille kala-annos. Pettymys oli melkoinen kun hampurilainen oli pelkkä jauhelihapihvi ja kala-annos pieni hiiltynyt kala. Oppia ikä kaikki. Olisi pitänyt lukea Berlitzin matkaopas ennen reissua eikä reissun jälkeen. Siellä selvästi sanottiin, että ravintolassa tilataan kaikki erikseen. Sellainen ravintolareissu sillä kertaa ja nälkäisenä nukkumaan.

Pakolliset nähtävyydet katsottiin, kuten Colosseum ja Venetsialaiset portaat. Eipä paljon jaksanut käpytellä kaupungilla. Siitä tietää, että on kuuma, kun suomi-poika kaipaa vettä eikä saa janoa oluella sammumaan.

Viikko meni nopeasti, niin päivät Maiorissa kuin Roomassakin. Päästiin kunnialla kotiin. Tai melkein kunnialla. Heti kotiintulon jälkeen alkoi vatsani vaivata niin, että vhreätä mahanestettä tuli kolme päivää sekä ylä- että alapäästä.. Olin saanut Gini-simpukoista pienoislavantaudin tai vastaavan. Vaikka royal-menun ruokajuomaa oli runsaasti, niin se oli kuitenkin liian laimeaa, jotta olisi desinfioinut minulle vieraat pöpöt vatsassani. Onneksi vatsatauti alkoi vasta kotona, eikä matkalla.

Muutaman päivän ja menetetyn kilon jälkeen selailinkin jo uusia matkaesitteitä ja mietin:

tutto bene che finito bene

Etelän lomalla rentoudutaan ja saadaan uusia miellyttäviä kokemuksia.